Pitäisi muka muokata tuota sivupalkkia. Se on tehty simppelillä peruskoodilla, vaan kun menen sinne sotkemaan...
 

En ole nukkunut viime yönä, odotutti itseään tuo kirja. Tarkkaan ottaen otin kyllä pienet parin tunnin unet iltapäivällä. Kun heräsin, luin netistä etten ole esikoiskirjailija, enää. Kielilläpuhuja julkaistiin aikana, jolloin nukuin koomankaltaista unta...tai talviunta, sillä se sopii parhaiten kielilläpuhujan karhuteemaan.

Kirjan löydät täältä, alla esittelyteksti: http://www.ntamo.net/product/685/satu-lepisto-kielillapuhuja

Satu Lepistön esikoinen (Pohjoinen, ntamo 2013) oli ”kasvutarina lapsuudenmaisemasta” (Rosa Ala-Aho, Kiiltomato). Kielilläpuhujassa mennään kauemmas. Sen hallitseva kuva on kansansatujen karhu – identiteetin lähde ja identifikaation kohde: ”minä menen naimisiin karhun kanssa vain”. Karhu tulee mukaan kaikkeen, myös aikuiseen parisuhteeseen, jonka auvosta ja ahdistuksesta Lepistö kirjoittaa hellyttävän raadollisesti ja luihinmenevän fyysisesti. Myytin (karhu) ja arjen välittäjänä on kielilläpuhuja. Hän on laki ja auktoriteetti: ”laittaa kielensä ihmisen läpi”. Mutta hän on myös ”ihmisistä eläintä lähinnä”, ja voi myös kuivua ”kokoon itsensä ja soittonsa ympärille”. Nyt puhe onkin erottaja: ”Ymmärrätkö sinä, että puhut vääristä asioista.”

Satu Lepistön runoilijantie kulkee arvaamattomiin suuntiin. Kielilläpuhuja on noidan ja karhun kohtaaminen.

”Pohjoisen kolkko tunnelma tuo lohduttomuudessaan mieleen T. S. Eliotin Aution maan.” Aleksandr Manzos, Lumooja 2/2013.

Tänään on ystävänpäivä. Ehkä se merkitsee sitä, ettei se merkitse mitään. Ainakin muistan, minä päivänä.