Taisin viimeksi päivittää Pohjoisen julkaisun. Siitä tuntuu olevan nyt todella pitkästi aikaa. Pitkän ja raskaan ylämäen jälkeen on vieritty vapaalla alas.
Maaliskuun puolivälissä oli julkkariviikko. Sen alussa käytiin Helsingissä Ntamon tilaisuudessa jossa esiinnyinkin vähän. Reissu oli pitkä ja venyi myöhään yöhön kotimatkoineen. Onneksi Tiina oli mukana, olisin ollut muuten ihan puhki. Saman viikon lauantaina vietettiin sitten varsinaisia kirjajulkkareita. Esiintyjälista oli melkoinen, mm. Tuija Välipakka, Muuntaja, Kari Aronpuro, J.K. Ihalainen, Tiina Poutanen, iki-ihana Valveuni heleine äänineen, Leevi Lehto, joku ihan varmasti unohtui. Itse nousin monta kertaa lavalle ja Lilja-runosta nähtiin useita eri versioita. Seuraavana päivänä paikalle sattunut radiotoimittaja luki sen vielä kerran radiossa. Olipa hauska kuulla siitä niin monta versiota.
Ihmisiä oli tullut paikalle ihanasti, sain ihania kukkia ja lahjoja niin paljon, että tuotiin ne Tiinan kanssa yöllä kaksin kotiin. Kolmaskin runoilijatar kotimatkaan liittyi ja en häntä nyt nimeä, mutta mainittakoon, että lauloimme matkan varrella mm. serenadin miehelle ja koirille ja hihitimme hervottomina yöllä auki olevan hampurilaispaikan ulkopuolella varsin luovalle tavalle nauttia hampurilaisateria ja varsinkin siihen kuuluva juoma.
Nyt viime lauantaina olin Lempäälän runomaratonilla esiintymässä ja siiinä lavalla se viimein minuun osui, että olen tässä. Joskus tulee sellainen hetki, jossa istuu tasan itsensä keskellä ja näkee kaiken ympärillään tarkasti ja todellisena. Olin epäillyt siihen asti, että onko tämä tottakaan, oikeasti ajatellut että näen kirkasta unta. Mentiin sieltä sitten remonttiryhmään, seison keväässä ja ajattelin Kullervoa rintakehä auki.
Tiistaina tein pikku reissun Helsinkiin Kirjakauppa Kirjaan esiintymään yhdessä muiden runoilijoiden kanssa Kirjan Runoraadissa. Oli ihan hauska seikkailu, olemme olleet niin monta vuotta miehen kanssa yhdessä etten ole juuri kulkenut yksin, vaan olemme tehneet kaiken kahdestaan. Osasin, pystyin, olen jo iso. :D
Yksi maamerkki matkan varrella on ollut Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenyys. Tiina taisi sanoa, että: no niin, jos ei pysty uskomaan olevansa kirjailija, niin ainakin voi uskoa olevansa pirkkalaiskirjailija.
Tänään kävin sitten ensimmäistä kertaa Pirkkalaisten kuukausikokouksessa. Aika uskomatonta, kun saattoi kävellä sitten sinnekin sisään vilkuiltuaan tätäkin ovea ensin Akatemialle, sitten Remonttiryhmään mennessään yhteensä jo kymmenen vuotta. 
Huomenna on myös Pirkkalaisten tilaisuus, minua haastatellaan kirjakaupassa. Jännittää vähän, miten se menee. Pohjoisessa on joitakin kysymyksiä, jotka saisivatkin jäädä avautumaan itse kirjan kautta, en tiedä miten niitä selittää.
Kalenterissa on myös jo muita keikkoja, mutta enemmänkin tietenkin otan vastaan. Myös joitain muita kivoja juttuja on tiedossani, mutta en voi vielä kertoa niistä.
Niin, ja tärkeintä: olen aloittanut uutta. Uusi on ihan erilainen, olen luultavasti rikkonut jokaista matkan varrella minulle kerrottua pitäisi-kohtaa, tietoisesti. Tänään tuli taas uusia ideoita, joita pitänee ainakin kokeilla. Jonkinlainen hybridikirja siitä ehkä voisi olla tulossa, tai sitten ei. Teema ja rakenne ovat kuitenkin jotakuinkin selvillä. Ja 2/3 on jo valmiina raakatekstinä, pääasiassa, koska jaksoin raataa sen kanssa viime yönäkin liki aamuun. Tätä yötyötähän tämä kirjoittaminen minulle tuppaa olemaan.
Miten tämän nyt sanoisi kuullostamatta pateettiselta: Rakastan tätä osaa minun elämää. Minähän olen pateettinen. Saanko olla, 3-28 vuoden jälkeen?