Lauantaina oli vuoden tieskuinkamonennen remonttiryhmän vuoro.

Ensinnäkin. Aamulla minua aivastutti aivoista. Se, kun 60 sivua mukavalmista tekstiä muuttuu editoidessa kymmeneksi valmiiksi runoksi, on aika ahdistavaa. Kolmekymmentä sivua vaatisi tuon laskukaavan mukaan 3 x 60 sivua tekstiä. Se on kohtuullisen paljon minullekin, joka tulvin ja floodaan aika ajoin. Lisäksi tuon kymmenen valmiin sivun valmistumiseen meni lähes vuosi.

Onneksi runo ei ole matematiikkaa, vaikka onkin samalla lailla outo kieli.

Lauantai-aamuna kävin ystävän ja kahden lapseni kanssa uimahallissa. 12-vuotiaan ja kohta 10-vuotiaan lapseni uintitaidot vastaavat käsitystäni itsestäni kirjoittajana editointisession jälkeen. Kellukkeet päällä (12-vuotiaani on lievästi erityisnuori ja 10-vuotiaani on perinyt äitinsä vesipelon) mutta syvään veteen ja reippaasti. Reissu oli hauska, mutta uuvuttava. Kahta uimataidotonta lasta tai nuorta itsekin liki uimataidottomana vahtiva väsyy reippaasti. Kun olin päässyt kotiin, nukahdin lasten katsoessa elokuvaa.

Kirjoittajaryhmäni on loistava. Siinä on Kullervon aikanaan siihen valitsemia kirjoittajia ja Mestari tiesi, mitä teki. Osaavia ihmisiä, joilla on paljon annettavaa toisilleen. Kun tulin sieltä kotiin illalla kyllikseni nauraneena ja ravittuna, kirjoittaminenkin oli alkanut tuntua taas muodollisesti mahdolliselta vaihtoehdolta kiduttaa itseään.

Ja. Ulkona on kevät. Se on sellaista matematiikkaa, josta minäkin pidän. Linnut, sulamisen haju, lumen paperinen hauraus. Olemme hyvällä matkalla.