Minä en ole kirjoittanut blogia, koska kirjoittaminen on olemassa muutenkin. En ole edes kirjoittanut, koska (ja nythän valehtelen ihan suoraan, olen tottakai) samasta syystä.
Uudet runot ovat luonteeltaan rehellisimpiä tai tuntuvat siltä. Ja valehtelevat enemmän kuin koskaan. Vilja-Tuulia Huotarinen sanoi kerran, että uskalla ottaa sivuaskeleita. No, terveisiä Villapuulle: nyt liu'un enemmän  sivuun kuin eteen- tai taakse. Kieli on siitä mutkikas väline, ettei sitä saa koskaan ottaa kokonaan haltuun. Siksi huomaan kangertelevani esikoisen äidinkielenläksyissä: sanoille ei voi antaa muita nimiä kuin ne joita ne jo ennestään kantavat.

Sanokaa ihan vapaasti, että pitää tietää mitä toiset kirjoittavat. Vittuako minä siitä, minä yritän nyt tässä kuunnella omaa päätäni ja mieltäni. Katsotaan sitten, kun olen valmis, sijoittuuko tekstini jonnekin muuallekin kuin Aunukseen. (Mistä tulikin mieleeni erään toisen runoilijattaren sanat: "Sä et ole tippaakaan lyyrinen, etkä voi kirjoittaa siten. Kirjoita rumasti niin kuin ajatteletkin." Olinkohan nyt tarpeeksi asian äärellä? )
Kolmas runoilijatar ja kolmas päivä, ei tässä niin kovin kauaa aikaa sitten. Sanoin, että en ihan oikeasti tiedä, voiko näitä edes ottaa esille. Se on vähän niin kuin nostaisi päivällispöytään lautasen vierelle peitsen. Sanoin ja tarkoitin. Sanoin, että sanoilla on pitkästä aikaa merkitystä ja sitä olen hakenut jo siitä lähtien, kun päätin eksyä tänne varmaan kolmatta sataa kertaa elämässäni. Viimeksi. Että ei tästä ehkä kuolematonta, mutta asiani sain sanotuksi.
Aa. Vihdoin. Keitetään kahvia. Jos haluat tulla kahville, keitän sulle ja lakkaan vihdoinkin syömästä. Huomenna on uudenvuodenaatto. It's a new day, it's a new dawn, and I'm feeling good.