Kivakiva, läppärin latausjohto sanoi psiiih ja lopetti toimimisen. Se läppäri, jolla tekstitiedostoni on, luonnollisesti. Kirjoitan tätä miehen työkoneelta, sormet hapuilevat kirjaimia jotka luonnollisesti ovat hitusen väärissä paikoissa mikä aiheuttaa jatkuvan typoamisen. En siis voisi kirjoittaa tällä. Haluan oman koneeni.Nyyh.

Käytin tänään uskomattoman hellepäivän...siivoamiseen. Minussa on jotain vikana.Illaksi mentiin kuopuksen ja keskimmäisen kevätjuhliin, kuopus tanssi ja keskimmäinen oli hölmöläisenä. Kuopuksella oli juhlassa runoa ja laulua, mutta kuulemma jännitti niin, ettei saanut sanaa suustaan. Se ei ole lainkaan hänen tapaistaan. Tanssi ei jännittänyt, siinä hän tietää olevansa hyvä. Olivat valinneet parin kanssa Cha Cha Cha:n  (Tea for Two) ja olivat ihan uskomattoman ihania tanssiessaan, niin kuin aina. Keskimmäinen oli lavalla pusero nurinpäin yllään. Minua nauratti katsoa hänenkin jännittynyttä ilmettään. Kuopus antoi ystäväni pojalle, kuudennen luokan päättävälle koulukummilleen keltaisen ruusun, ja halauksessa oli aitoa tunnetta. Itkuhan siitä tuli. Minulle, ei pojille. Onneksi kuopuksella säilyy näköyhteys siihen mahtavaan nuoreen mieheen vielä jatkossakin.

Nyt se sitten on. Se, mitä aina odotan. Kesäkuu, tänä vuonna siinä on vähän terävät särmät mutta hei. Kesäkuu! ja aion tänään olla pelkästään onnellinen, ja huomenna, ja ylihuomenna... On tässä sitäkin, että kirjoitan (tai kirjoitin, ennen kuin se johto simahti) taas, mutta on tässä muutakin. Onnellisuus on sitä, että olosuhteille ei voi mitään, mutta sille voi, miten kohtaa ne. Ei se tarkoita sitä, etten ikinä enää olisi surullinen. En vain valitse sitä tänään.

Siskon pojat nukkuvat nyt esikoisen huoneessa. Meillä on täällä kuusi lasta, kaksi aikuista, kaksi koiraa ja kani. Mies nukkuu sohvalla vatsallaan, lapset makuuhuoneissaan, ja kirjoittaisin varmaan nyt jos pääsisin tiedostoon käsiksi. En pääse, joten sen täytyy tarkoittaa sitä että minun on sallittava itselleni puolikas rasvaista pitsaa, salaattia, hiljaisuutta ja onnea.