Mä olen laihtunut 11.2 kiloa. En sittenkään ole tänään kovin kaunis.

Kauneus on niin sisäsyntyinen asia. Joskus olen kaunis kun seison sateessa koirien kanssa, meitä on kolme nauravaa narttua: Aura, Mindy ja minä. Joskus olen kaunis aamulla likaisena, meikittä ja. Mutta tänään en ole. Ei voi olla kaunis jos tuntee väärin. Ei voi olla kovin kaunis, kun on ärtynyt ja vihainen. Perheemme uusin tulokas on kultainen noutaja, ja se katsoo minua nyt lempeillä silmillään: miksi ärryt?

Olen vihainen ihmisille, jotka kuvittelevat että mikään ei muutu ja että minä olen ihan aina sama. Olen ärtynyt asuntoon, jonka makuuhuoneen sisustin uusiksi viime yönä palattuani zumbatunnilta. Nukuin kolme tuntia, ehkä neljä, ja olin aamulla valmis käymään ärhäkkään taistoon pyykkejä vastaan. Lenkille tai treenaamaan tekisi mieli, mutta nyt on pakko tyytyä tähän arkiliikuntaan. Tarvitsen luultavasti myös päiväunet. 

Olen kirjoittanut viime aikoina itselleni tärkeitä ja isoja asioita. On tehnyt mieli lyödä ihmissuhteet melkein kokonaan jäihin. Siskoni, rakas pikkusisko sinä, sai minut tajuamaan nyt vasta, ettei elämäänsä voi hukata epäolennaisuuksiin. On ihmisiä, jotka syövät kuormasta ja sitten niitä, jotka tajuavat tasapainon.

En tiedä, olenko sanonut sinulle sisko, että rakastan sinua, olet tärkeimpiä ihmisiäni.

Heti alkaa tuntua kauniilta, kun saa keinulaudan tasaan. Vaaka

 

Eilen olin zumbassa jäätävässä sateessa ja sisustin sen jälkeen makuuhuoneen keskellä yötä uusiksi. Kun kirjoitan, tarvitsen ympärilleni ärsykkeettömän tilan. Ilmatilaa. En voi, jos joka paikassa on tiskejä roskia pyykkiä roinaa teräviä tähtiä koirantassuja hajuja roskapusseja. Ne ovat sellaisia ankkureita, jotka kiinnittävät paikalleen heti.  Ei puhettakaan taiteilijaelämästä. Minä haluan asketismia,

(no jaa, ja ehkä vähän lisää kesävaatteita.) Huomennako,   ei vaan keskiviikkona, on kalenterikesä. Se on hyvää aikaa kirjoittamiselle. Lapset ovat kotona, joten joudun varastamaan aikaa. Silloin se yleensä alkaa tapahtua, magia.