Jo toinen sairastunut, viikon viiveellä. Ei hyvältä näytä. Jos sama tahti jatkuu, tulen viettäneeksi valon kuukauden sisätiloissa. Välillä livahtelen kuin syyllisyydentuntoinen koe-eläin ulos ovesta ja palaan uusiin päätesteihin. Viimeksi kun karkasin, minua rangaistiin toisen jalan poistamisella käytöstä.

Olinhan minä sentäs tänäänkin. Tunti ajattelematta muuta kuin sydäntä ja liikkuvia jäseniä tekee hyvää. Nyt makaan sohvalla alastomana villapaitani alla, sauna on sammutettu (se ei siis pala!) ja viikko on aluillaan. Kuopukseni, ison vauvani kanssa vietettävä sairausviikko. Tulee siitä sentään hyvä mieli kun tiedän, että saan olla hänen kanssaan. Joskus aikaa on niin kamalan vähän ja sekin menee valittamiseen siitä, ettei mikään siirry itsestään paikalleen.

Haluan, niin en tiedä mitä haluan. Haluan syntymäpäiväni, haluan huhtikuun. Haluan uusia tuoksuja pihaan. Haluan lumen katoavan äkillisesti, viikossa niin kuin kävi viime keväänä. Haluan, että kaikki on niin kuin ennenkin ja sittenkin ihan uutta. Haluan olla viisaampi ja vahvempi ja en niin helposti lyötävissä. Haluan unohtaa viimeisen työpaikkani, sellaiset arvelut joihin metsässä eksyessään ryhtyy.

Olen lukenut uutisia tuttujen julkaisuista ja haluan olla niistä ylpeä enkä lainkaan kateellinen. Olen kuitenkin, olen turtunut siihen kuinka vähän elämä etenee. Päivä kerrallaan, mutta kuka oikeasti haluaisi pikakelata elämää eteenpäin? Eihän tiedä mitä ja ketä on menettänyt, ainakin tunteja ja päiviä joiden aikana iloita jostain muusta. Nyt kuitenkin kelaan tätä samaa kirjoituksissani tänne, ehkä kuitenkin. Pitäisi varmaan. Antakaa anteeksi, jos yhä luette eteenpäin.

Paitsi etten enää täytä tätä lomaketta. Paitsi että sittenkin, kirjoitan vieteistä koska vietit minua ajavat. Ojennan jalkaa sentti kerrallaan tästä sohvan reunan yli ja koko ajan odotan, missä kohtaa tulee se ääriasento ja kipu. Pelkään, että ääriasento on jo saavutettu ja kaikki tästä eteenpäin vievät kauemmaksi olennaisesta. Abduktio, jäsenet kurkoittuvat kauemmaksi ytimestä joka pumppaa verta ja happea jo menetettyihin raajoihin, ne ovat kaukana ja kirjoittavat mitä haluavat. Olen korkealta pudotettu, eksymiseen hienosti koulutettu olento. Siepattu pois ytimestä, haketta puolijäisessä purossa. Minulla on pitkä tukka ja kirkkaat, jäätyneet silmät.

Hienoa. Olen todellakin niin väsynyt ettei ole mitään muuta matkaa kuin eteenpäin, eteenpäin ja alas. Tulisivat lapset terveeksi niin että minun ei tarvitsisi raahata tätä kehoa näin raskaasti mukana, vaan saisin itsekin antaa luvan itselleni tulla räkätautiin ja vuotaa elimistöstä tätä nestettä ulos.