Se kaikki alkoi niin viattomasti. Kesällä oltiin lomalla Siuntion hyvinvointikeskuksessa, jonka järjestettyyn ohjelmaan kuului latinopohjainen tanssitunti. Se oli mukavaa ja jäin kaipaamaan lisätunteja viikkoon. Syksyllä kaipailin harrastusta ja mainos putosi jalkojeni juureen. Lähdin kokeilemaan kerran ja ajattelin, että kuolen tällä tunnille.

Vähän myöhemmin haastattelin zumbavalmentaja Kristaa. Nyt minulla on zumbahousut, zumbakengät, sykemittari, proteiinipatukoita, urheilujuomaa ja proteiinijauhetta kotona. Ja s-kokoiset vaatteet. Mies on luultavasti varma, että jossain vaiheessa viime syksynä avaruusoliot abduktoivat vaimon ja että kyseessä on jonkinlainen ulkoaohjautuva ihmiskoe. Muuten ei voi olla mahdollista, että sohvaperunasta tulee vajaassa vuodessa urheilufanaatikko. Olen alkanut myös käydä ulkona kävelemässä/juoksemassa ei-minnekään. Kyseessä saattaa myös olla jonkinlainen sairaus. Henkistä kuntoani ei kukaan uskalla tulla mittamaan, koska minä hymyilen. Jatkuvasti. Luulen, että sen täytyy pelottaa muita.

Mies ei valita vaihdokasta, joka meillä asuu. Vaimo tuli vaihdettua parempaan. Ihan hyvä kaupat. Miinus yhdeksän kiloa ja kehonkuva ei koskaan ole ollut terveempi. Migreeneitä ei enää ole, koska syön hyvin. Olen oppinut myös herkuttelemaan, enkä laihduta enää koskaan. En edes nyt.