Kun ei tiedä, voi yhtä hyvin olla oikeassa tai väärässä, toivoa ja pelätä. Kun saa lopulta tietää, saattaa käydä niin että vastaukset ovatkin lisäkysymyksiä.

Mä en tiedä enää mistään mitään. On tullut vastaan asioita, jotka kutistavat kynänjäljet pieniksi, tekevät merkinnöistä merkityksettömiä. Tärkeä ihminen sairastui pahoin. Ystävä lähetti viestin pitkän ajan jälkeen, joka oli teesimuodostaan huolimatta kysymys, jota en ymmärtänyt. Tuntuu, että olen missannut jotain, kaiken. Että en osaa enää yhtään, että ihmisten välinen kommunikointi käydään yhtäkkiä vieraalla kielellä. Tai että ilma on kuroutunut pieniksi happitaskuiksi joista saa siemaista aina välillä, kun yhtäkkiä tapahtuukin jotain hyvää.

Hyviä asioitakin tapahtuu. Sain viestin ihmiseltä joka oli viitsinyt kaivaa numeroni esille. Äsken tuli puhelu, jonka sisältö oli, että "en tiedä, mutta haluan sinun tietävän sen vähän minkä tiedän" - sekin ihmiseltä jonka ei tarvitse tänään jaksaa yhtään mitään. Jo se tieto, että tässä kaupungissa elää ja hengittää eräs tärkeä ihminen, on yhä olemassa vaikkakin osumaa saaneena, riittää juuri tänään.

Mä en tiedä juuri mitään, mutta tiedän sen. Heli soitti vaikka on itsekin kipeä ja parhaan ystävän oikeuksin kaadoin paskapussin niskaan, kuuntele tätä ja tätä. Vuosikymmenten kokemuksella Ihmiseni ottaa suruni syliin ja kutistaa sen. Onhan se yhä olemassa, mutta pienempi se on nyt. Ehkä siksi, että syli on olemassa, syli on olemassa mullekin, on ihminen josta en ole taakka vaikka sitä ehkä välttämättä, välttämättä juuri tänään olen. On myös mies, joka on mies sanan kaikissa merkityksissä, ainoa mies. Aviomies, isä, ystävä, torni joka liikkuu suoraviivaisesti juuri sinne, mihin on menossa.

Mies, joka yritti opettaa minulle shakkia vuosia sitten ja nauroi sitten minulle, kun en yhtään tajua sääntöjä ja rajoituksia. Pelisääntöjä, mikään nappuloista ei ole nimeltään raketti tai pommi, liiku suoraan ylös tai laudan läpi alas suoraan maan keskipisteeseen. Eikä mikään nappuloista ratkaise peliä yhdellä siirrolla. Minun täytyy oppia odottamaan vastauksia huomiseen, ylihuomiseen, sohvaa vappuun, joitakin asioita ensi syksyyn tai elämän loppuun. Kellua tässä tiedottomassa tilassa, tässä avaruudessa jossa asioiden mittasuhteita ei millään opi ymmärtämään, ja oppia erottamaan ne asiat, jotka toimivat tunnetulla tavalla.

Ja laahata mukana sitä surua, joka siitä seuraa.