Linnut lensi juuri ovesta ulos. Jonkun pitäisi siivota, kyselen tyhjässä kämpässä että minunko, minunko? Pakkanen on taas kiristynyt ja päätä on alkanut särkeä, ihan kuin olisi kireä poninhäntä tai leuka kiinni rinnassa.

Pesukone jyrisee saunalla yksikseen massaa puhtaaksi. Ajattelen tuttua ihmistä josta olen huolissani ja vatsassa jyllää samanlainen rumpu.

Onko kysymisessä mitään järkeä, tai sen puoleen vastaamisessa, jos vastaa tyhjille seinille, jos blogia ei kukaan lue, mutta onko toisaalta enemmän sitten olemassa toisten silmissä? Vanha kysymys, pitääkö puu kaatuessaan ääntä, jos kukaan ei kuule. Oma vikani, en ole ajatellut tarpeeksi jotta jotain tänne(kään) kirjoittaisin. Viime lauantaina remonttiryhmässä olin sentään saanut rykäistyä ääntä, sanottavaa, kehiin.

Olisipa jo lämmin, niin lähtisin juoksemaan. Juoksisin samalla tavalla kuin lapset koulusta, kun loma on juuri alkanut ja ikuisuus on edessä.