Kun jaksaisi taas perjantain, joka on ylihuomisen ylihuominen. Tämä ikävä ruksattava taas kalenterissa ja toivottavasti sitten taas ohi. Olemistaan taas selitettävä kaikella tarpeellisella, täytettävä hiljaiset aukot.
Keskiviikkona menen ja hiukseni leikataan. Oi Simson, minne menet. Toivottavasti siitä SAA voimaa, eikä niinkään menetä. Epäilen kuitenkin. Tällainen hetkellinen päähänpisto, jonkinlainen muutoksentarve kai tässä elää kuitenkin.
Vaikka sitä ei myönnä tai selittele.

Leipä nahistuu pöydällä. On hiljaista. On yö, on harha ettei mitään tapahdu. Jos en kirjoita nyt, kirjoitan huomenna, kaikki tapahtuu kuitenkin siinä ajassa, tai mitä? Ei määräaikoja tai matkanpäitä ole, enhän minä usko sellaisiin. On tahtoa ja paljon tyhjää tilaa, ja vähän pelkoa että pitäisi sanoa LOPPU ja laittaa tulostin päälle, sanoa että en pistettäkään toistaiseksi siirrä, luovutan vajaan.