Olisi se pitänyt arvata. Kun itse toipuu, sairastuvat lapset.

Pyöräkellarissa odottaa punainen polkupyörä. Kävin eilen esikoisen kanssa pyörällä kaupassa, jotta kapistus saisi ansaitsemaansa huomiota. Kuopus kuumeilee. Joka aamu odotan toivo mielessäni: josko kuume laskisi, jotta pääsisin jatkamaan kirjoittamista, pääsisin töihin, siivoaisin kämpän, nukkuisin kunnolla. Viikon saldot: maanantaiyö: 3,5 h ja nuokkumista sohvalla. Tiistaiyö: kuusi tuntia. Keskiviikko: heräsin seitsemän aikaan ja tässä keikun. Tulee mieleen koriste-esineet, jotka liikkuvat jonkin varassa- jousen, mielikuvituksen, painovoiman.
Kuopus voisi olla huomenna terve. Esikoinen sairastunee sitten. Miksi, oi miksi, kukaan ei tule tänne ja ota ohjia käsiinsä, sano että mene vain nukkumaan? Ehkä se johtuu siitä, että minä olen se, jolle tehtävä kuuluu. Minä olen äiti. Viimeinen pato tulvivassa kaupungissa.