Sade tuli tänään. Pesi parvekkeen, yöpyy nyt katoissa ja jäänä. Liu'un pitkiä askeleita pitkin kadunreunaa, kävelen puistikot ja eksyn kauppaan. Hypistelen tavaroita joita en voi ostaa. Kaikki on loppu, kuun vaihde on vedenjakaja. Maksan kaikesta mitä en saa. Ryöpyttää. Kengät ovat raskaat polkemisesta, varastossa polkupyörä nyykähtää kuin vauhtiin.

 

Tuli lämpimiä pisaroita, tuulen mukana, yllättäviä lämpöasteita. Astuin mukaan, laitoin kädet ulos hihoista ja riisuin sääret. Minussa kasvaa tikkumetsä. Ajattelin kättäsi jalallani, en raaskinut herättää. Ajattelin paikkaa, johon enää en mene, laita jalkaa peiton alta, olla kaikkien mukana jossain. Muodostelmia. Lumi ei tee enää yksilöllisiä kuvioita, meidän kaikkien vedet samat. Tällaiseen tilaan kevät minut jättää, kasvavaan toivoon.

 

Ajattelin tänään naista, joka lupasi hypätä katolta. Ajattelin, että hyppäisi. Olisiko se kevyt edes hetken? Olisiko se onnellinen, että osui tuuleen eikä oksaan? Sovittaisiko se kaikki, ilman pukua.