Tahtoisin ihmisen, joka toimisi minulle esilukijana. Minulla on paljonkin esilukijoita, mutta ei sitä yhtä luottolukijaa, jonka tarvitsisisin. Siis sitä, jolle voi antaa satakolmetoista sivua ja sanoa, että palataan ensi viikolla asiaan. Ihmistä, jonka osaamiseen luottaisi kuin kiveen.
Ja joka ei asuisi Turussa, vaan ihan kulman takana. Sellainen, jonka kanssa voisi mennä katukahvilaan kesällä ja puhua pilkut suoriksi. Sellainen ihminen on. Turussa. Kaipaan puistokaveriani.

Televisioon puuhataan reality-sarjaa saattohoidosta. Katson mieluummin vaikka K-70- kuoron rokkilaulantaa kuin sitä kuinka ihmiset kuolevat. Ylipäätään mielenkiintoisempaa on se, kuinka ihmiset elävät.

Pärskin taas. Ei ihminen voi olla näin kipeä koko ajan. Elossa kuitenkin.