Istun tässä saunan jälkeen. Nyt pitäisi olla sellainen hetki, että tulen vihdoin esiin tästä munankuoresta. Haen jotakin, jotain puhdasta ja aitoa tunnetta- seurauksena on pyyhkeitä pitkin kämppää, pyykkiä, lunta eteisessä jossa se sulaa isoiksi lätäköiksi ja katoaa.
Miten työtä vailla olevalla voi olla näin vähän aikaa? Vuosi meni tuossa töitä paiskiessa ja nyt on vain noita siivottavia huoneita. Miten minusta tuntuukin, että tämä asunto jatkuu loputtomiin, jatkuu ja kutistuu ja elää ihan omassa rytmissään. Puuttuu enää Liisan pullot, niitä en sentään harrasta. Olen vuoroin iso ja pieni, sittenkin.
Pelottaa, että se linnunmuna kuoriutuu ihan just. Että siihen tulee entistä isompi halkeama, sitten ryskää ja nyt...minunkuori onkin ihan tyhjä.

Ilmoittauduin juuri erääseen kirjoittajaryhmään, jossa minua toivottavasti potkitaan munille, purraan rystysiin ja ruoskitaan niin että selkä valuu visvaa. Olla olemassa, kivun tae siitä. Onko minussa vielä jokin nurkkaus, jota en ole vielä löytänyt ja järjestänyt uudelleen. Tai vielä parempaa: onko nurkkaus, joka saa valua jostain arvaamattomasta rakosesta ihan sellaisenaan esiin. Tulisiko halkeamia ihan uusiin kohtiin.
Sattuisiko se? Ja jos sattuisi, olisiko se hyvä?