Luulisi, että runoilijalla olisi näinä päivinä joitakin omiakin sanoja.

Jos sinä olet onneton kun epäreilu on sun elo lohduton
niin saman kohtalon moni muukin on jo kokenut
jos sinä olet paskana peli poikki ja kipu ankara
et ole ainoa joka toivonsa on hukannut
kun sisälläsi pokkuroi et sitä hallinnoi ja sydän vaikeroi
niin se on voi ja voi tämän sotkun loi elämä

Minäkin valvon enkä unta saa
elämä moukaroi ja pirstaleina täytät paikan ruudukossa
rivi vaakaan viisi kirjainta
elämä lyö sun päätä vastapalloon
reilu kauppa pyörit arpakuutioina pelilaudalla


-Zen Cafe



Sähköpostini tuntuu toimivan näinä päivinä vain yhteen suuntaan, siis ulos. Silloinkin kun se toimii sisään, inhaloin vain kommentteja siitä, kuinka, laulun sanoin, vaikeaa on joskus ymmärtää. Levottomuuteni lisääntyy koko ajan, herään öisin siihen kuinka sormet puristuvat nyrkkiin ja olen vihainen sille, jonka vuoksi olen tässä päivätolkulla tekemättä mitään, vaikka parhaani tein. Raha ratkaisee, ja joillekin raha on suorastaan tärkeintä. Minulle ei. Mutta nyt olen alkanut ajatella, että syöminenkin on aika kivaa.
Jostain syystä joka kerta kun otan kaapista juomalasin, tulee kohdalleni se, jossa on L-kirjaimen muotoinen sileä särö. Astiatkin vittuilevat: luuseri! Luuseri!
Kirjoita nyt siinä jotakin kun juomalasitkin ovat sitä vastaan. Kirjoitan kuitenkin, artikkelia, haastattelua, itse asiassa paremmin kuin koskaan. Lyriikkaakin, mutta siitä en anna takeita. Silmät ovat sokeutuneet hyvälle, pahalle ja rumalle. Juon Pommacia ja yritän uuudelleen, sanakirja menee uusiksi kerran ja toisenkin. Pitäisi soitella ihmisille ja kertoa että olen täällä yhä, raunioidun mutta olen.
Huomaan kyllä, kuinka käperryn reunoista kuin kuiva lehti. Kryptisyys ha. Sanovat, että tällä lailla voisi kaivaa jotakin ytimiä ja uumenia, vaan kun minusta kryptisyys on usein teeskentelyä, että tietää jotakin. Minun kohdallani, it is. Muista en nyt mitään puhukaan.
Voisi kai siitä että ei kommunikoi jotain ammentaakin. Sadan vuoden yksinäisyys, just. Mutta kun minä kaipaan nyt sitä että joku lyö runoa sormille, syöttää paperin ja käskee olla itkemättä.
On tämä blogikin. Jos tämä joskus katoaa, se merkitsee sitä, että minulle kävi lopultakin hyvin. Jos tämä pysyy, olen etsimässä yhä parkkipaikkaa ruuhkaisena lauantaipäivänä sieltä, missä muutkin ovat.

Kaikkialla.