Hautajaiset olivat ja menivät. Lähdin perjantain työpäivän jälkeen iltajunalla Ouluun. Se on yksi kauneimmista suomalaisista kaupungeista (sitä värittää nostalgia, jota välittömästi tunnen- jo asemalla). Valvoimme serkkutytön kanssa puoli viiteen aamulla, ja kahdeltatoista olivat hautajaiset. Kävin katsomassa pappaa.Kutistuneet kasvot paloivat verkkokalvoille. Pieni serkku laittoi arkulle ruusun ja sanoi heippa pappa. Itkimme.
Tulin lauantain yöjunalla takaisin. Ihmiset kyhjöttivät penkeillä sikiöpusseissaan puoliunessa, en tiedä nukuinko vähän. Aamulla Tampere oli kalsea vastaanottaja. Odotin puoli tuntia ja pääsin bussilla kotiin. Yhdeltätoista töihin kaamean horton-kivun kanssa. Näin lyhyesti. En halua kaivella tätä liikaa, haluan säilyttää osan itselläni.
Huomenna töihin, pitäisi olla nukkumassa jo. Kirjoittamisen halu kaivelee jo onkaloita kiusaksi asti. Esikoinen itkee jalkakipua. Kuvauksen puutteena ovat taloudelliset lauseet. En tiedä, miten pääsen pyykkien, työvuorojen, väsymisen ylitse, niin että haluaisin taas tarpeeksi. Valvoa. Ajatella. Lapsi huutaa särkee. Minunkin jäseniäni.
Pappa katsoi suoraan ikkunaan eikä nähnyt mitään. Minun pitäisi osata valita asioista arvokkaat.Arvokkaat.Arvottomat asiat eivät hankaa eivätkä tuota kipua.