Susanna Taivalsalmi voitti Runo-Kaarinan teoksellaan Pieni Verenkuva. Kirja on julkaistu Turun kirjamessuilla. Viita-ryhmässämme on nyt sitten kaksi julkaissutta kirjailijaa, Susanna ja Anneli Kanto. Runoilijan päiväkirja onnittelee ja suosittelee molempien teoksia. Tiedän, mitä suosittelen, istuimme samassa luokassa tekstiemme kanssa kolme vuotta. Onnea!

Itselläni on ollut työn alla täysin päinvastainen projekti. Tuntuu, että työ imee kaikki mehut yhdessä perheen ja muun vastaavan kanssa. Kirjoitin viimeksi kesäkuussa, ja sama suuntaus tuntuu jatkuvan. Minun projektini nimi on siis ollut luopuminen. Sähköpostiin tuli äsken viesti, taas on joku kuollut. Halu ei paina paljoa, se mahtuu pieneen ja siistiin laatikkoon. Serkku lähetti kuvan, ihminen on tuhkaa pienessä laatikossa. Siihen mahtuu kokonainen kokemusten sarja, muistot, yksi maailmankieli, halu ja tahto.

Katselen kursoria ja pelkään mitä sieltä tulisi. Arvokkaat asiat. Minun pitäisi erottaa arvokkaat asiat. Iloa siitä, että jotkut pääsevät alkuun. Rajojen tunnustaminen, surua. Kateutta? Ei, ei. Ei. Olen surullinen, että haluttavaa on niin paljon, aikaa niin vähän.

Kursori vilkkuu. Huomenna aamulla töihin. Vaatteet päälle, meikkiä, kompostoinnin tuoksu kun minä hajoan. Tiedättekö, mikä se on kun atomit pilkkoutuvat eri suuntiin, halun, tahdon atomit. Räjähtelee. Entropia lisääntyy. Kirjoitin viimeksi kesäkuussa. Siitä asti olen luopunut. Pelkästään.

Tuota kuolemaa on vaikeaa hyväksyä. Sarahin aika loppuu myös kesken, pieni kuolema luopuminenkin.

Eksyin nyt liian kauas, piti onnitella Annelia ja Susannaa. Tuli oma piste mieleen, se jossa lukee kartalla OLET NYT TÄSSÄ. Kesäkuusta tuntuu olevan aikaa. Valkoisia alueita. Väsyttää. Älkää nyt enää kuolko vaan lähettäkää viestejä, olette siellä, teille tapahtuu hyviä asioita. Joka tapauksessa, way to go. Voimanaisia ja vimmaa.