Mietin tänään tällaista fanituskulttuuriasiaa. Siis sitä, että jonotetaan yö makuupussin kanssa lippuja johonkin, jotta näkisi jonkun julkkiksen livenä. Kesän Pamela Anderson-hypetys on hyvänä esimerkkinä siitä, että Suomessa ei vieläkään osata suhtautua julkisuuden henkilöihin. Julkimon sukulainenkin on julkkis, koska on sukua julkkikselle. Ja julkimoksi päästäkseenhän ei tarvitse osata muuta, kuin juoda n määrä kolaa x ajassa, mieluusti vielä epäonnistuakin siinä. Ja jos pääministerin ex-morsiamen alastonkuvia ei ole saatavilla, niin pääministerin  kolajuomatottumuksetkin riittävät iltapäivälehden kanteen- siis uutiseksi.
Itse en tätä fanituskulttuuria ymmärrä. Nautin kyllä konserteista ja elokuvista siinä missä muutkin. Mutta joudun myös jatkuvasti hankaluuksiin, kun en muista ihailla ja kunnioittaa julkkiksia. Tavatessani julkkiksen toista kertaa saatan jopa tervehtiä ja näyttää kummalliselta, sellaiselta joka haluaa lämmitellä julkimon hyväntahtoisuuden loisteessa. Kerta kaikkiaan kun pääsen aina unohtamaan, että julkisuus on rotumääritelmä siinä missä ihmisyyskin. Hah. Ja tämähän ei sitten missään tapauksessa tarkoita sitä, että en kunnioittaisi eräittenkin ihmisten saavutuksia. En vain tee sitä hattu kourassa niin että ihmisen oma persoonakin saisi siitä ylenmääräistä gloriaa. Tästä on seurannut mm. sitä, että eräälle lehdelle haastattelua tehdessäni täysin ulkopuolinen taho soitti toimitukseen ja valitti, että haastattelu sujui liian tuttavallisissa merkeissä. Se tarkoittaa sitä, että koin kohtaavani ihmisen, en niinkään julkimoa. Olin kyllä kunnioittava, mutta kysyin sellaisiakin asioita joita olisin voinut kysyä julkimon vieruskaveriltakin. Hyviä kysymyksiä, toisin sanoen.
Selittäisikö joku minulle tämän? Tulossa on telkkarin prinsessa Diana-viikonloppu. Olen aiemmin sanonut, että oli varmaan "hyvä ihminen". Toisaalta on helppoa olla hyvä ja antelias, kun valtiolla on siihen aivan oma budjetti...
Jäimme äsken vahingossa telkkarin ääreen. Sieltä tuli vuonna 1984 tehty Godzilla- elokuva. Nauroimme silmät vesissä kahden vuosikymmenen takaisille erikoistehosteille, japanilaiselle (lievästi sanottuna pidättyväiselle mutta koomisen totiselle) näyttelijäntyölle sekä ennen kaikkea Godzilla-paran sarjakuvamaisille silmille. Klitin näköinen Godzilla sai nahkaansa muutamankin ydinaseen. Varmasti tuli traumoja, joita aikakaan ei paranna.
Sitten tuli puheeksi, että ei vuodesta -84 ole niin kovin kauaa. Pienen laskutoimituksen jälkeen selvisi, että onhan siitä 22 vuotta. Itse taisin mennä kouluun noilla main (-83), ja olin siis elokuvaa tehtäessä meidän Aaronin ikäinen. Elokuvaa en taatusti saanut nähdä. Nyt olisin voinut tuon kahdeksanvuotiaalle näyttääkin, jos en samalla olisi joutunut selittämään kaikkea mahdollista ydinohjuksista kylmään sotaan siinä samalla. Yksi luuranko elokuvan alussa taisi olla, mutta en taida tietää montaakaan lastenvaateliikettä, jossa ei olisi ainuttakaan kahdeksanvuotiaalle tai kaksivuotiaalle pojalle tarkoitettua paitaa, jossa on pääkallon kuva. Aaronin selitys pääkallolle on luonnollisesti se, että se "on se joka on pään sisällä." Niin se maailma muuttuu.
Viisivuotiaan kanssa käytiin tänään melkoinen eturistiriitataistelu, jossa itse edustin vanhanaikaista "ihminen tarvitsee ruokaa elääkseen"- puoluetta. Morten vaihtoi oppositiosta eduskuntapuolueen puolelle kuultuaan, että karkit, kolat ja muut moiset jäävät vähiin, jos ei syö ruokaa lainkaan. Siihen meni noin kolme tuntia, mutta selvisin voittajana. Viisivuotias ei enää fanita äitiä, mutta sokeria kyllä. Aika paha, jos ottaa huomioon sen, että voittoisaan tulokseen tarvittiin seuraavat toimenpiteet: a. jos ajaa auton eteen suojatielle, menettää polkupyörän seuraavaan päivään asti. b. Jos lyö äitiä, joutuu illaksi kotiarestiin. c. Jos saa raivarit lyötyään äitiä ja jouduttuaan kotiarestiin, menettää pelikoneen seuraavana viikonloppuna, jolloin muulloin olisi pelioikeus. d. Jos ei sittenkään maista ruokaa, joutuu omaan huoneeseen ja odottamaan nukkumaanmenoa. e. Jos huoneessaan puoli tuntia karjuttuaan hiipii äidin luokse, halaa ja maistaa ruokaa vain huomatakseen, että se on hyvää, saa osakseen äidin hyväntahtoisen naurun ja halauksen. f. Yllä mainitut toimenpiteet säilyvät silti voimassa, niin kuin on langetettu. g. Jos päättää vaihtaa nimeä, rakastaa äitiä ylenpalttisesti, pussaa ja halaa, pyytää anteeksi kiukutteluaan, pussaa ja halaa, vaihtaa nimeä veljen kanssa joka on myös päättänyt vaihtaa nimeä (meillä on nyt Paavo ja joku muu, en muista mikä.), halaa ja pussaa, pussaa ja halaa, äiti nauraa katketakseen mutta yllämainitut seuraukset pysyvät yhä voimassa. h. Paavo ja kumppanit menevät nukkumaan. Äiti ei ole kilahtanut kertaakaan, ja ansaitsee vähintään mitalin hienosta toiminnasta. Kiristystä kolajuomilla ja karkilla ei huomioida.
Ansaitsen idolin kohtelun ja julkkiksen hotellihuoneen. Viikoksi.