Eli lainasin hienon anarkisti riehuu- otsikon Kirjaamosta. Kiitos siitä. Loput lisäsin itse. :)
 Olipas hellepäivä. Aamulla Mikko tuli Turusta, menin bussibysäkille vastaan. Tukka oli eri, hymy sama. Meinasin kävellä ohi! Vietettiin hauska päivä turuilla ja toreilla, käytiin vilkaisemassa minun perintöpenkkiänikin. Oli hauskaa. Mikkohan on minun kavereitani Viita-akatemiasta ja sellainen kosmosveli.
Sitten menin bussilla Helille ja Janille, missä muu perhe oli kyläilemässä. Esikoiset pelasivat kerrostalon pihalla krokettia. Heli teki hyvää ruokaa ja syötiin porukalla, taas. Eihän siitä montaa päivää ole vielä, kun viimeksi nautittiin jonkinlainen kolhoosiateria. Olivat aiemmin käyneet jätskikiskalla, mutta ruoka maistui silti.

Napsahdin äsken naapurille. Olen aika lailla selkeästi kertonut täällä kantani siitä, mitä mieltä olen erityisesti miesten tavasta ns.huumorimielellä arvostella naisten ulkonäköä. Humalassa ko. piirre tulee varsin  voimakkaasti esiin. En ole herkkä ulkonäöstäni vaan luulisin pikemminkin että olen poikkeuksellisen sinut itseni kanssa- pidän siitä, että olen minä. Napsahdukseni olikin lähinnä periaatteellista sorttia- ja täysin turha. Humala puhuu, mutta hullu sille vastaa. Mikä ärsyttää eniten, on se että pihan nuoret pojat ovat tätä kuulemassa ja tähän kasvamassa- jälleen uusi sukupolvi kasvamassa sovinismiin ja Ruumiin Kulttuuriin (ks. aiemmat blogitukset), jossa nainen on esine. Arvostettava, arvosteltava, kaunis tai ruma- kuitenkin esine. Huolestuttavaa, että napsahdukseni sai kymmenen-yksitoistavuotiaat pikkupojat lähinnä nauramaan. He ovat jo kasvaneet kulttuurinsa sisään, mieskulttuurin ainakin. Heistä kiukustuin turhasta, kun ulkonäköäni arvosteltiin. Mutta se ei ole koskaan pieni asia, se on vinouma jota jossain määrin jokainen nainen yhteiskunnassa kantaa, oli hän sitten ruma tai kaunis. Minusta varhaispuberteettinsa kynnyksellä olevat lapset tarvitsevat toisenlaisen esimerkin ihmisten (!niin, en siis sano: naisten) kohtelusta.
Alan ymmärtää, miksi eräässä haastattelussa islamilainen nainen kertoi kantavansa burkhaa vapautensa vuoksi. En ymmärrä ratkaisua, mutta ymmärrän syyt.
Tuli sitten sanottua aika pahasti, ja minua ei edes humalatila puolla, kun olin ihan selvinpäin. Toinen asia, minkä olen huomannut, on se, että vahvassa lääkityksessä (lue: humalassa) olevat ihmiset laskevat minun ärsytyskynnysta nopeasti. Varsinkin jos kuulen heidän kertovan esimurrosikäisille lapsille, joita alkoholi kiinnostaa taatusti, että "siitä tulee mukava ja kiva olo. Siitä rentoutuu. Ja sitten sammuu. " Totta helvetissä, sitäkin. Siitä saattaa tulla myös epämukava olo, niin epämukava että 16- vuotias joutuu viettämään jouluaattonsa ulkosalla. Tai että kymmenvuotias sammuu lumihankeen. Niin rento olo...
Sitten saattaa sammuakin. Niin pahasti, että teini uskaltaa hiipiä kotiin. Jouluaattona saattaa olla muuten pirun kylmä. Ainakin sinä jouluna oli, kun minä kävelin Hervannan kaksi kertaa ympäri. Niin kivaa viina on, niin että kannattaisi vähän miettiä mitä lapsille opettaa.
Varsinkin kun ainakin minun äiti opetti, että epäkohteliaisuus on epäkohteliaisuutta, vaikka olisi kännissäkin. En ole koskaan ollut niin humalassa, että kävisin kenenkään naamaa haukkumaan. Mutta minä olenkin nainen, kaikkien miesten kollektiivista omaisuutta.

Hankinko burkhan. Tänä tissien ja spilujen aikakaudella sekin on tietynlaista anarkismia. Vaikka se onkin miehisen kulttuurin määrittämää anarkismia. Eri asia sitten, kuinka kauan anarkismi on anarkismia, kun se määritellään jostain ulkopuolelta.

Hivenen feminismin suuntaan tässä lipsutaan. Mutta: "Yksityinen on poliittista" . Kuinka moni mies on joutunut ulkonäkökeskustelun kohteeksi tässä kuussa viisi kertaa? Kaikkein pahinta on, että me naiset jatkamme keskustelua omissa onkaloissamme, sisartemme kanssa, ystäviemme kanssa, lastemme kuullen ja nähden. Ja: ennen kaikkea, päässämme, sydämessämme, sielussa, jos sellainen on, uskon tietoisuuteen ja alitajuntaan, jonne kaikki puritaaninen propaganda kertyy, halusi tai ei.

Jei. Eläköön Uusi-Jerusalem!