" I wanna get high, so high" lauloi eräskin polkkayhtye takavuosina.

Minä sanoisin nyt, että "I wanna get down, so down" jos kyseinen lausuma ei antaisi minusta vähintäänkin kyseenalaista kuvaa. Joten, säilyttääkseni hyvän reppini (tuo anglismi kyllä oli jo huonoimmasta päästä eikä niiden kieltä parantavaa vaikutusta juur muutenkaan tunneta) - mutta asiassa pysyäkseni, tunnustan että kyse on enemmän asumisen tasosta kuin sänkykamaritoiveista.
Siis: tämä asunto on ihan kiva. Se sijaitsee ihan mukavassa rivitaloyhtiössä rauhallisella alueella. Takapihalla on ruusupuska ja etuovikaan ei sijaitse ihan moottoritiellä tahi järvessä, josta olisi aina pakko joko uida tai soutaa pois.
Siinä on makuuhuone, olohuone, keittiö, wc, eteinen ja lastenhuone. Mistä sitten päästäänkin ongelman ytimeen. Lastenhuone ei ole monikossa. Meillä on kuitenkin kaksi lasta. Vuoden -99 malli on rauhallista sorttia, rakentelemiseen, laulamiseen, kirjallisuuteen ja keskusteluun taipuvaista sorttia. Vuonna 2002 oli saatavilla vähän kustomoitua mallia: tähän oli lisätty vilkkaus-, rajuus- ja supersankariominaisuudet. Nämä kaksi erilaista ja ihanaa lasta yhdistettynä samaan huoneeseen saavat aikaan suunnilleen saman reaktion kuin atomin halkaiseminen siellä missä kaksiosainen uimapuku on keksitty.
Kaboooom!
Rakas ylin jumalolento, Gaia, tai mikä tahansa tasapainoa ylläpitävä elin.
Olen tyytyväinen hyvin vähään. Muutan ilolla kerrostaloon, jonka nurkilla haisee kissanpiip. Siedän pesukoneen käyttämistä öisin, mutta en rappukäytävän käyttämistä eriön sijasta. Nautin saunomisesta ja voin elää ilman merinäköalaa (mikä tietysti Tampereella on hyvin elinkelpoinen ominaisuus.)
Olen kiltti ja ahkera, vaikkakin vähän outo. Anna nyt jumalauta neljäs huone, jotta lapset eivät sulje enää toisiaan ulos sisälle tullessa siinä toivossa, että toinen katoaisi Molokin kitaan. Perkele tätä kukaan kestä, nytkin ne taas valvottaa toisiaan. Kiitos. Siunattu olkoon nimesi, kuka ikinä oletkaan aamen.

Ps. I wanna get down. Ylhäällä minua huippaa.