Seksuaalista ahdistelua on monensävyistä. Se voi olla varsin hienovireistä ja vaikeaa tunnistaa- sellaisenakin vakava asia. Tai se voi olla tätä:

Kävelen bussipysäkille, jolla istuu jo kaksi keski-ikäistä, hyvin humalaista ja varsin laitapuolen kulkijan oloista miestä.
- Oletko se näyttelijän tytär? toinen karjaisee minut nähdessään.
Kun en suostu verbaalipainiin heidän kanssaan, homma jatkuu:
- Kyllä tota huoraa vois panna, jos se ottais ton huulirenkaan pois. Ainakin takaapäin, kun se on niin ruma, kaveri tiedottaa varsin kovaäänisesti toiselle.
-Kyllä sua vois panna takaapäin, silmät kiinni. Mutta ota nyt ensin toi huulirengas pois, kaveri huutaa myös minulle, ilmeisesti varmuuden vuoksi, jos en vaikka sattumalta sattunut kuulemaan osakseni koitunutta mahdollisuutta.
Kävelen kauemmaksi.
- Kuule huora! Sä oot niin ruma ja sulla on niin paksu persekin. Mene juoksemaan vaikka Pyynikin rappusia, niin kyllä se siitä.
Kaveria naurattaa.
- Oot sää kyllä ruma.
(Itse olet kaunis ja heleä kuin kukkanen kedolla.)
- Kannattais laihduttaa vaikka Pyynikillä, niin kyllä se siitä.
(Joo-o. Tuli selväksi. )

Samaan aikaan toisaalla:

Käydään ihan tosissaan keskustelua, että missä tuoreen äidin olisi soveliasta imettää. Siinähän voi vaikka vilahtaa rinta. (Ja sellaistahan ei ole missään muuten näkyvissä. ) Kamalaa on, jos rinta on sen varsinaisessa käyttötarkoituksessa. Jos se vaikka vilahtaa. (Varsinkin kun tuoreet äidit tunnetusti kuljeskelevat lapsi rinnassa roikkuen ympäri kauppakeskusta vailla mitään häpyä ja ilman mitään yksityisyyden toivetta. Me äidit olemme kaikki olleet siinä vaiheessa, että tekee mieli vilautella vähän. Vai...?)

Samaan aikaan toisaalla:

Lehtikioskilla lapsi kysyy minulta:
- Miks toi nainen on tossa tolleen alasti?
Vastaus kuuluu tietenkin:
- No kun se ei imetä. Sen rinnat saakin näkyä.
Kulttuurin sisään kasvaminen alkaa jo (hah) äidinmaidosta, tietenkin.

Tämä meidän kulttuurimme ei tunne luonnollista ruumiinkulttuuria lähes lainkaan. Kaikkialla on esillä (tietenkin mahdollisimman tuoretta ja käyttämättömän, joskin käsitellyn näköistä) ihmislihaa. Naisen on kerta kaikkiaan oltava mahdollisimman tyrkky, silti mahdollisimman tuores (ei siis äiti, käytetty), mieluusti alaikäinen ja anorektinen muovirinta, jotta kaikki mahdollinen on myytävänä, saatavilla ja kaupan. Samaan aikaan kaikki muu on rumaa. Lapsen imetys on suorastaan törkeä, siivoton teko. Ruumiinkulttuurista on siirrytty sujuvasti Ruumiin Kulttuuriin.
Minulla on huulessa labretti, ja aiemmin päässäni oli mm. rastat. En ole oikeaoppisen anorektinen. Syön ruokaa, harrastan kai oikein hedonismia sen kanssa. En ole tarjolla myytävänä, vaikka toki haluan olla kaunis. (Riippuu, tosin, kenelle ja mitä tarkoitusperiä varten.) Haluan olla sillä tavalla kaunis, että hyvä olo ja terve itsetuntemus saavat sen aikaan. Minusta ei olisi ylpeilemään sillä, kuinka vähän olen tänään syönyt. Minun ruumiini ei kuulu muille. Se on minun, ja sen kanssa minä elän.
Olisi pitänyt sanoa: Vedä kuule ite. Olisin sanonut, jos olisin uskaltanut. Mutta kun ruumiin koskemattomuutta, kehon itsemääräämisoikeutta voidaan myös loukata väkivaltaisesti, niin en sitten sanonut.
Mutta tässä kaikille niille, jotka kuvittelevat, että naisen ruumis on julkista omaisuutta: Vedä kuule ite. Se voi olla rappeutuvan ruumiisi viimeinen ilontirskahdus. Eihän sitä koskaan tiedä.