Kirjoitin äsken VT:lle sähköpostia. Kopioin sen tähän melkein kokonaisuudessaan, koska se kertoo hyvin kaikki päivän fiilikset. Kyseessä oleva salonki on siis Viitapiirin jäsenten oma tapaamis- ja opintopiiri, jossa kirjailija ja ystävä (tässä: VT) oli alustamassa jonkin aikaa sitten.

Lähettäjä: Sarah
Vastaanottaja: VT
Hei,
vielä oli pakko kiittää siitä viimekertaisesta salongista. Tänään oli paha päivä, päässä kiersi koko ajan sellainen juttu, että 16-vuotiaana lauloin koulun musiikkitunnilla Kettusen Lentäjän poikaa, ja se oli mielestäni hirveän positiivinen laulu- kaikki on mahdollista, niin sen tulkitsin. Tänään pojat kuunteli levyltä niitä mitä lie munkkeja ja siinä oli se laulu ja mietin koko päivän, että jonkinlainen melkein, siis tällainen tunne minulla, olen "lentäjän poika- lähes sankari siis itsekin", ja että siihenpähän jään. Kurjissa "minäenosaayhtään"- fiiliksissä tuli kirjoitettua (...) rooliruno. Uskomatonta. Minussa on kaikenlaista reserviä, mitä ei uskoisikaan. Runosta tuli neljä sivua pitkä kaikkine osineen, eikä se jäänyt yhtään jumittamaan siihen minäminäminään, kirjoittajakoulutuksen oppeihin, mihinkään sarjaisuuteen, yhtään mihinkään mikä on sitonut jo pitkän aikaa.
Lisäksi siitä tuli hyvä. Vielä uudelleen luettunakin, jolloin yleensä iskee se: ei toimi, ei ei. En tiedä, uskotko minua, mutta tuntui että tuli ääntä jostain mahanpohjasta asti eikä yhtään rakennettuna. (Niin, tästä oivalluksesta on sitten ehkä syytä kiittää sinua. En yrittänyt rakentaa mitään. Kirjoitin ja se oli helvetin mahtavaa. )
Jotain ihan uutta tulee nyt. Aika kummaa, että tarvitsin jonkun sanomaan ääneen noita asioita. Nyt on hyvä tunne, (....)

Kaheli viesti, jälkihehkuissa,
iloa valoa Saara

Onko törkeää sanoa: siitä tuli hyvä. Ei. Siitä tuli hyvä.