Mahatauti jyllää. Sekä Aaron että minä olemme viime päivinä halailleet tiiviisti Villeroy & Bochia.

Elämää on muuallakin. Tutkijat löysivät uuden, maan kaltaisen planeetan elämän vyöhykkeeltä. Asiasta uutisoivat ainakin illan pääutislähetys ja HS:n verkkosivut. Nyt vasta tajusin, mitä kirjoitin: elämää on muuallakin. Sehän selviää vasta jonkun vuoden kuluttua. Tarkoitin, että elämää on maapallolla ainakin muuallakin kuin vessaposliiniemme läheisyydessä... Sairaana ollessa kaikki kutistuu niin pieneen. Kuten siihen, että kävelisikö keittiöön ja ottaisi lasin vettä. Tai siihen, että lakanat loppuvat pian kaapista.

Perjantaina pitäisi viimeistään jalkautua töihinkin asti. Suunnitelmani aktiivisen uuden elämän aloittamisesta kutistuivat vatsalaukun myötä: Timpan tuomat rullaluistimet nojailevat surullisina makuuhuoneen seinään. Ainut, mikä lohduttaa on se, että tähdetkin lopulta syntyvät tiivistymällä. Ehkä nousen loppuviikosta tuhkasta (tai siitä, mitä en viitsi tässä mainita) kuin Fenix-lintu. Lentelen sitten rullaluistimilla. Ehkä jopa pyöräilen töihin (ja Heli nauraa...) Ehkä jopa laihdutan viisi kiloa ja opettelen kilpatansseja, espanjaa ja joogaa. Niinpä niin.

Ehkä menen nyt nukkumaan. Vielä ei ole voimia perustaa uutta kulttuuriyhteiskuntaa. Nukun kuin mikäkin elämäntapaintiaani, keskellä päivää, sulkia tukassa. Tänään tämäkin "elinkelpoinen" planeetta tarjoaa eineksiään liiaksi.

Pääni päällä kelluu sarjakuvamaiseen tapaan puhekupla. Kun se puhkeaa, jään tulvaan. Onneksi hiljaisuutta ei nyt ole, kuvittelisin ehkä jotain lopullista.

Post Scriptum. Tyhjä tila tulee aina kappaleen alkuun. Tarkkaan ottaen neljä välilyöntiä, tabulaattori. Note to self.