Perjantaina sain illalla kuopukselta (kohta viisi vuotta) pusun. Saman tien poika alkoi kikattaa, ja kuiskasi että: tiedätkö, äiti, mä oon pussannut Henriikkaakin (nimi muutettu) päiväkodissa.  Kysyin, että miksi.
- No kun me leikittiin Turtleseita ja se teki, mitä mä pyysin.
Isona kuopus ja Henriikka menevät naimisiin, ottavat kiinni rosvoja ja ostavat kotiin karkkia. Sanoin, että senkun. Henriikka on kiva tyttö.

Kieli ja kommunikointi ovat vähän nyt alkutekijöissään. Tiedän, mistä kirjoitan seuraavaksi, mutta patoan tahallaan jonkin ison puun taakse. Rakennan patoa, kunnes teksti alkaa soljua itsekseen. Hyvä, tämä on kaikista mahtavinta!

Tätä on vielä pakko lyhyesti postauksessa mainostaa: Signmark.

Kyseessä on Suomen ensimmäinen viittomakielinen räppäri, jonka ajatukset vähemmistökielestä ja omasta kulttuuristaan ovat merkityksellisiä. Signmark on julkaissut levyn, ja keikoilla on mukana äänenä kuuleva kaveri. Vaihdoimme hiljan ajatuksia, ja pidän kirjeenvaihdon toki yksityisenä, mutta sanon, että minuun on tehty vaikutus. Arvostan.

Teksti pilkkoutuu jo entsyymeihin ja atomeihin. Tuntuu. Polttaa. En jaksa odottaa, rakastan tätä kohtaa jossa tiedän, millaista on tuntea mahanpohjassa basson jytinä.