Tänään tuli mietittyä tuota vaistoasiaa. Olen vaistonnut jo pidempään, että Aaronia vaivaa joku. Kysyttäessä on vetänyt hymyä kasvoille, joo kaikki menee hyvin. Tänään pikkuveli kävi vähän kiusaamassa ja Aaronilta pääsi suusta: "Kun kaikki aina haukkuu." (Pikkuveli oli haukkunut tyhmäksi ja joutunut puhutteluun asiasta.) Kävi ilmi, että iltapäiväkerhossa on toinen poika, joka kuulemma on syksystä saakka haukkunut Aaronia vauvaksi ja liian pieneksi jne. Kyseessä on siis tämä meidän erityinen, allergikko- ja kehitysviiveinen esikoinen, joka ei kerro koskaan mikä on hätänä. (Esimerkkinä: jouluna löytyi keuhkoputkentulehdus- keuhkot oli kuunneltu kahteen kertaan puhtaiksi ja lopulta löytyi kehityttyään keuhkoputken tulehdukseksi- vain siksi että pikkuveljellä oli korvatulehdus ja ajattelin samalla kuunteluttaa esikoisen, kun tämä ei oikein puhu vaivoistaan- ei osaa vai ei pysty?) Joka tapauksessa, itsetuntojuttuja tyyliin "mä en osaa mitään" on alkanut kuulua aina vain useammin ja mietin, että jotain sen taustalla on.
Nyt kuitenkin aloin jälleen kysellä ja lopulta tuli ihan minimaalisen pieni kuiskaus, kun kyseltyäni ensin tuli hiljaisuus iltapäiväkerhon kohdalla. "Joo, siellä haukutaan." Mitä? Kuka? " Se poika, ja vauvaksi ja liian pieneksi. " Kaikkea muutakin, en halua kirjoitella niin rumia.
Aikuisen mielestä ehkä pieni asia, mutta ikäni muistan ala-asteen ja saman asian- kun kerroin silloiselle opettajalle niin vastaus painui mieleen lopuksi ikää. Opettaja sanoi, että "ei se niin vakavaa ole." On se, jos lapsesta tuntuu pahalta! Juteltiin tämän lapseni kanssa ja lopuksi jo ilo alkoi palailla kasvoille. Sanoin, että olet ihan kokonainen, opit koko ajan lisää asioita ja mies sanoi niin hienosti pojalle: Sellainen se on lapsellinen ja vauva, joka haukkuu. Lupasin, että hiihtoloman jälkeen puhun asiasta kerhossa ja tarvittaessa jutellaan asiaa tämän toisen pojan äidin kanssakin.
Olen surullinen, että tällaista hänellä nyt on, mutta toisaalta iloinen: mikä läpimurto, että hän halusi kertoa asiasta minulle, kun on sellainen että patoaa asioita sisäänsä tavallisesti vaikka kuinka olen monesti sanonut, että olen tässä, kerro. Ilta oltiin sylikkäin, kerroin mitä juttuja hänessä arvostan, kuinka hieno ja ihana hän on. Nyt on sitten selvempää sekin, miksi pojat ovat tapelleet niin kovin- toisaalta pikkuveljen vahvahko luonnetta ja vilkkaus ja nelivuotiaan uhma (kaikki on tyhmiä!) ovat osuneet arkaan paikkaan, toisaalta on helppo purkaa ahdistusta pienempään.
Uskon, että asia hoituu nyt, kun tiedän ja saatan puuttua asiaan. Kiittelin poikaa moneen otteeseen siitä että kertoi asian. Monesti on hyvä, jos lapsi voisi itse puolustaa itseään, kun joku varmasti tämänkin aspektin asiasta ottaa esille. Mutta silloin, kun on sanallisesti, kooltaan ja taidoiltaan selkeästi altavastaajana, ja kun ikää on vasta seitsemän, niin minusta aikuisen pitää puuttua kiusaamiseen. Ajattelin hiihtoloman jälkeen ottaa yhteyttä iltikseen ja jutella näiden tätien kanssa tätä asiaa jotta he voisivat hienovaraisesti ottaa asiaa esille yleisesti kerhossa ja ehkä tarvittaessa puuttua asiaan lujemmin. Myös toisen pojan vanhempien olisi kai hyvä tietää asiasta, kun kiusaaminen on jatkunut jo näin pitkään?
Minusta aikanaan kauheinta oli, kun kiusaamiseen ei puuttunut kukaan. Minusta kiusaamisella on liian usein vanhempien hiljainen siunaus. Tosin muistan senkin, kuinka häpeälliseltä olisi tuntunut, jos aikuinen olisi puuttunut asiaan. Siksi onkin tärkeää muistuttaa lapselle, ettei vika ole hänessä- onneksi Aaron on sellainen poika joka luottaa äitiin ja isiin vahvasti ja ei ajattele asiasta niin, että aikuinen ei saisi puuttua.
Oli ihanaa huomata, kuinka ilo palasi lapsen kasvoille. Kuin olisi ollut pitkään kipeänä ja sitten pääsisi ensimmäistä kertaa ulos. Pieni, hento puna.

Hyvää hiihtolomaa kaikille. Meillä se alkoi sillä, että perjantaina illalla huomasin, että kuopuksen kypärämyssy oli ihan verinen, päässä kuhmu ja avohaava. Eivät olleet päiväkodissa huomanneet mitään, lapsi oli loukannut itsensä perusteellisesti jäämäessä, niin että hiihtoloman jälkeisenä maanantaina on vähän tiukkaa asiaa sinnekin. Huomasin asian vasta kotiin tulon jälkeen, kun päiväkoti oli jo kiinni, poika sanoi että kukaan aikuisista ei tullut auttamaan. Hiukan olen vihainen tästä. Ei niillä tietysti silmiä selässä ole, mutta jos toiselta tulee päästä verta niin olisi se kiva jos ne edes sen...Onneksi mitään hätää ei ole, heräteltiin poikaa pitkin yötä. No, onneksi tärkein eli lapsen pää on kunnossa, päästiin Ideaparkiin kuitenkin perjantaina lasten taidekeskukseen, tänään uimahalliin jossa nuokuin lastenaltaassa ja huomenna mennään leffaan.Nyt pidetään kiva viikko ja noi asiat odottaa sitten loman jälkeen selvittelyä.

Muutama runoni julkaistiin täällä. Mukava asia, täytysi tehdä tällaista enemmänkin kun ehtii.