Unessa tanssin tapahtumassa kaupan aulassa. Ovella kerätään listaa, mutta minua tulee katsomaan vain yksi ihminen, jonkun lehden kirjallisuuskriitikko. Olen hämilläni: läheiseni ovat tuolla jossain, mutta ovat kiinnostuneempia jostakin muusta kuin minä. Kun kriitikko katsoo minua, koen oivalluksen ja alan tanssia modernia versiota pähkinänsärkijä-baletista. Kriitikko on innoissaan. Läheiseni tulevat katsomaan minua, tanssi sujuu, mutta kesken kaiken vaihdan asua ja jatkaessani tanssia huomaan, että olen erehdyksessä pukenut asuun kuuluvat sukkahousut käsiini. Kriitikko alkaa nauraa. Nauru tarttuu kaikkiin, ja lopulta kierin maassa pystymättä lopettamaan nauramista. Syöksyn tunneliin ja

herään. Minulla on omituinen olo. Nenästäni alkaa vuotaa verta ja huudan esikoista tuomaan äidille paperia. Ovikello soi, kaveri kysyy lapsia ulos. Kasvoni ovat kauttaaltaan veressä, näen kuinka lapsi kavahtaa ja jää odottamaan pihaan. Puhelin soi. Siellä on mies, on kalpeaääninen ja kertoo, että hänen lähiomaisensa on menehtynyt.
Menossa sairaalaan.

Päästän lapset ulos. Heidän äänensä kuuluvat sisälle asti. On lokakuu, 19. päivä. On lokakuu ja kylmää.