Kauhean pienet asiat tekevät tekemisestä mielekästä.
Olin eilen töissä ja maanantaina olin leiponut sinne. Kahvilaan tuli äiti kahden pienen lapsen kanssa ja tekemäni allergisten kakku sopikin yllättäen hänen lapselleen. Suuri ilo lapselle, äidille ja minulle, pieni suuri voitto. Olen tarpeellinen.
Eilen oli kahvilan päälle myös koulutus, josta irtosi mukavasti eväitä. Putosin tutulle maaperälle, kun aloimme lukea lastenrunoja ääneen. Tuli jälleen onnistumisen kokemus. Silläkin kertaa, kun joku oli väsynyt lastensa kanssa ja sai puhutuksi minulle.
Pieniä juttuja, onnistumisen mahdollisuus työssä jossa koen itseni tärkeäksi pikku palaseksi.
Tänään olisi tehtävä runoryhmät loppuun. Laukaisu on sitten huomenna. Illalla menen tekemään lehtijuttua, samoin sunnuntaina. Vapaa-aika käy vähiin, mutta se ei oikeastaan haittaa. Tänään minua ei haittaa mikään.

Eilen illalla kävelin keskustan läpi, oli vähän levottoman oloista. EU-kokous sai ihmiset liikkeelle? Jonkinlainen mielenosoituskin siellä oli. Minulla oli laukussa mappikaupalla tietoa hyvästä lapsuudesta ja raahasin sitä mukanani. Minulla on aina myös repussa mappikaupalla tietoa huonosta  lapsuudesta. Se on minun omaani, ei sille mitään mahda. Ehkä minua pelotti vähän turhaan, mutta minulla on kanin vaistot. Mikä tulee takaa lujaa ohi, se on vaarallista. Silmänpohjat muljahdellen tapaan muita ihmisiä.
Kohta esikoinen tulee kotiin, lähdemme bussilla Tiimariin. Kartonkia, lankaa, kontaktimuovia. Askartelen illalla runoryhmämateriaaleja. Kontaktimuovia. Mikä kaikki liittyy kiinteästi yhteen?
Taas mietin näitä. Hyvä ja huono, kääntöpuolet. Ihmisen pinnan alle liimattuina kaikki.