Edellinen postaus tuli kirjoitettua elokuun alussa. Tuntui, että toistan itseäni ja mitään kerrottavaa ei ole. Se ei ole aivan totta, mutta jokin pidätteli pitkään. Konekin oli huollossa pitkään.
Olen siis hengissä ja vaikka en voi sanoa, että voin hyvin (syysflunssa iski ja tällä hetkellä tuntuu kamalalta) voin taas sanoa jotakin.
Minh kyseli, miten esikoisen koulutie alkoi ja sainko työpaikan. Esikoisen koulutyö alkoi ihanasti. Kävimme ensimmäisenä päivänä saattamassa pojan kouluun ja hän ei ole koskaan ollut mistään näin innoissaan. Opettaja on ihana, juuri sellainen kuin toivoin, ja pientä rinnakkainleikkimistä on erään tietyn pojan kanssa ollut vireillä. Luulen siis, että hän kaverustuu kyllä, kun aikaa kuluu. Päällystin koulukirjat ilman kuprun kuprua ja tunsin olevani hieno äiti!
Ensimmäistä koulupäivää edeltävänä iltana esikoinen kompastui ja löi päänsä pahasti eteisen lattialla olleeseen monitorin kulmaan. Otsa aukesi ja viimeisen lomapäivän illan vietimme siis ensiapupolilla. Loukkaannuin hoitajalle, joka sanoi, että nämä pikkuvammat pitäisi opetella hoitamaan itse. Pikkuvamma on varsin suhteellinen asia, kun lapsi meinaa pyörtyä polin aulaan ja verta tulee vielä 45 minuutin kuluttua vamman syntymisestä. Toisen hoitajan mielipide tikin tai liiman tarpeellisuudesta ohitettiin täysin, ja haava kursittiin kokoon perhosteipillä. Illalla se vielä vuosi, ja mietimme uudelleen lähtöä ensiapuun, mutta tyrehtyi sitten. Kouluun kuitenkin päästiin, tosin iso liimalappu otsassa.
Ennen kouluun menoa toteutui pitkään hautunut suunnitelma tehdä Helin ja Janin ja heidän perheensä kanssa "jotakin". Mentiin Ähtäriin ja Tuuriin ja oli todella hauskaa. Jani pyysi miestäni seisahtumaan yhteen paikkaan, ja kun T. katsoi ylös, otti kuvan. Repesin täysiä, kun huomasin Janin huijanneen T:n seisahtumaan villisika-kyltin taakse. Nyt sillä sitten on kuva, jossa on mieheni kasvot ja alla teksti Villisika. T:lla oli muutenkin kova reissu, miehet jututtivat papukaijaa, joka sanoi Janille mm: terve terve, ei oo mitään hätää jne. Timpan avattua suunsa samainen kaija totesi: haista vittu.
En juuri pidä eläintarhoista eettisistä syistä, mutta lasten riemu oli mieletöntä katsottavaa (ja aikuisten, hypimme lasten kanssa pomppupatjoilla ihan lasten takia vaan...)Sitten syötiin ja shoppailtiin Tuurissa, niin että se korkeakulttuurista. Oli hauskaa, Helin kanssa suunniteltiin koirahäkin ostamista lapsille. Helin piikkiin menee muuten koko reissun paras heitto. Karhuja ruokittiin jäädytetyllä ruualla ja Heli jakoi kanssani mielipiteen., että "sinutkin Satu olisi jäädytettävä jotta sinusta tulisi noille älypeli". Kiitos...:)

Niin, sitten se työpaikka. Kyllä, minä MENEN töihin ja olen siitä onnellinen ja ylpeä. Sitten menen, kun kurkussa kulkee taas happi ja ääni on lähempänä sopraanoa kuin bassoa. Pää tosin tekee jo kovasti töitä, osa työstä on vauva-ja tenavarunoryhmien ohjaamista ja se on jotakin, mitä olen jo pitkään halunnut tehdä. Olen myös ottanut pitkästä aikaa enemmän lehtikeikkoja. Ja hei, ostimme uudemman auton, kolme ja puolivuotiaan Citroen Picasson, loman loppumetreillä. Se on hieno, mutta tietenkään työstä ei ole nyt haittaa...!

Kirjoittaminen, niin. Kone oli pikaisessa huollossa viisi viikkoa. Nyt kun  se tuli takaisin, koetan kerätä voimia muunkin kuin blogin suhteen. Mitään uutisia sen suhteen ei siis ole, enkä suostu enää ottamaan paineita. Kirjoittamisen ilo on löytynyt.

Pikkukakkonen meni tarhaan takaisin ja meillä on siis alkanut normaali arki. Ehkä blogikin herää nyt kun olen saanut itseni koottua. Siitä myöhemmin lisää.