Laurin kanssa oli puhetta, kuinka aika on suhteellinen asia.
Jotenkin päivät vain valuvat pois, se on kesäajan oletusasetus. Lapset ovat kotona. Aika on rakentaa ja purkaa. Viime aikoina on tullut tehtyä molempia raskaalla kädellä.
Nyt kun olisi aikaa olenko, enhän, helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. On, helvetti, rakkaus sanoihin, mutta suhde on platoninen. "Me olemme vain ystäviä." "Me olemme vain vihamiehiä."
Kuten näkyy, kirjoitan niin että minusta tulee Ruma ja Raivoisa. "Me emme ole ystäviä. Minä ja sanat makaamme samassa vuoteessa ja ympäristö tummuu." Sanat.
Sex, words, rock'n'roll (never enough). Päivät, pikemminkin öitä. Viisi tuntia on vähän. Kirjoittaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa ja vaikeaa.
Olen syvällä itsessäni, blogimerkinnästäkin tulee kryptinen vaikka en pyri mihinkään, varsinkaan umpioihin. Itse asiassa, runo, sellaisena kun se nyt tuntuu, on helpompi tulkita. Enhän minä itsestäni nyt puhu vaan ilosta, elosta, olosta.
Hyvää on.