Mikä olisikaan parempi päivä levittää valokuvat menneiltä vuosilta eteensä kuin tämä, kuudes hääpäivä? En tosin tiennyt (kuten en tavallisestikaan) päivämäärää aamulla, ja T:n loman ensimmäiset tunnit käynnistyivöt pitkään nukkumisella sillä lapsetkin olivat väsyneitä. Sitten pikkuveljeni tuli isänsä kanssa käymään ja leikittiin pihalla monta tuntia. T. lähti sitten kaupungille futismatsia katsomaan (yhä informoimatta, että on hääpäivämme) ja palasi komean ruusunrotjakkeen kanssa. Ja jotta päivä olisi maksimaalisen romanttinen, isäntä laittoi pojat nukkumaan ja lähti Juhan kanssa hakemaan jotakin tietokoneenosaa. :) Mutta tajusin, että se ei haittaa. Olemme olleet hyväntuulisia ja iloisia koko päivän, pojat nuukuvat, istun lämpimässä kesässä ja kirjoitan (mitä nyt vähän taukoilen tässä blogin parissa) ja valkoinen sireeni levittää käsiään avoimen olohuoneen ovesta. Mies tulee taatusti hankinnoistaan tyytyväisenä ja kaikkein tärkeintä on, että kaikilla on kivaa. Edessä on ensimmäinen lomaviikko, eikä se olisi voinut lähteä paremmin käyntiin. Isä ja pojat pelasivat ennen nukkumaanmenoa jalkapalloa olohuoneen matolla, ja kun kerran anarkistiselle linjalle lähdettiin, iltapalaksi oli hääpäivän kunniaksi jäätelöä ja persikoita.
Sitä paitsi. Romanttisia ollaan sitten kun kisat loppuu. Olen ihan vähän sellainen futisleski nyt, mutta se jättää sopivasti tilaa omalle tekemiselle ja kirjoittamiselle. Luojan kiitos, että ne kisat on. Vaikka vähän päätä puistelenkin, kun sanon näin.
Niin, ne valokuvat. Kävin läpi varmaan 20 vuotta, ja muutama sitäkin vanhempi kuva siellä oli joukossa, minä vaalenapunaisessa mekossa keinussa ja sydämellisessä yöpaidassa maila kädessä. (Ja tukka puuttuu, niin kuin kaikista varhaisista lapsuuskuvistani. Jos haluaa jonkun kuvan siitä, miltä näytin, mieleen tulee varhaisempien aikojen Juice. Paljon takatukkaa ja edestä kalju. Ihan sama, kunhan ei Mikko Alatalo-mallia. Tjtn.)
Liikuttavimpia olivat esikoiseni Aaronin ja Lucaksen, parhaan kaverin kuvat. Niitä löytyi monta, ja se, että L. on ollut A:n kanssa aina on suloista. Ensimmäisessä yhteisessä kuvassa L. on 10 päivää vanha ja saapunut juuri kotiin laitokselta. Puolivuotias Aaron räpeltää: Hei, mikä tää on? Täähän on kiva! Mä maistan tätä vähän." Ja toinen on vielä itsensä sisällä, niin kuin vastasyntynyt on. Hmm. Suloista. Sallittakoon tämä äitipurkaus tämän kerran, kunhan se ei toistu. :D L. on kummipoikani ja parhaitten ystävieni Janin ja Helin esikoinen. Siksi heidän ystävyytensä on hassua ja ihanaa. Ja erikoista, sillä A:lle on vasta nyt alkanut kehittyä niin hyvät sosiaaliset taidot ja uskallusta, jotta hän vähän uskaltaa leikkiä muidenkin kanssa. Mutta tähän ystävyyteen eivät tunnu minkään muun maailman lait pätevän. Se kestää asumisen kaupungin toisella laidalla, harvat näkemiset, L:n puhelininhon ja molempien kyläilemään laiskat vanhemmat, sekä sosiaaliset vaikeudet. Tästä kaikesta huolimatta kun mennään kylään, L. huutaa kavereilleen, että pitää mennä, mun paras kaveri tuli. Ja A. on ollut kuin kuumilla kivillä kotoa asti.

Löysin samalla hääkuvien mallikuvat. Minulla on komea mies. Ja kuvien mukaan minä olin kaksikymppisenä kaunis. :) Kyllä se niin on, että pitkä suhde on arpapeliä ja minä voitin. Ha. (Ja joo, ei ulkonäkö ole merkittävä asia sinänsä. Kunhan nyt virnuilen.)