Sain Mikolta pitkän sähköpostin, jossa hän pohdiskeli kirjoittamistaan. Lopussa pyysi anteeksi jos oli epäselvä. Ei ollut. Olen itsekin aika lailla samassa vaiheessa.  On ilo löytää näitä sukulaissieluja, jotka kannustavat ja potkivat eteenpäin.
Tämä on se piste, josta voin jatkaa kirjoittamista. Siis oivallus, että teen tätä, vaikka seuraukset olisivat mitkä vain, tai vaikka jos seurauksia ei ole. Kirjoittaminen on mielen jäsentämistä, ja tämä (itsestäänselvä?) oivallus on arvokkaampi kuin saamani kirjoituskilpailupalkinnot yhteensä.
Siinä kaikki. Nyt käännyn nurin, sisäpuoli ulos niin kuin tyhjä takki pesukoneessa, se tarkoittaa: ulkopuoli sisään. Ulkopuoli sisään, katoan hetkeksi lingottavaksi.