Kolmen vuoden jälkeen Viita-akatemialla on yhä takataskussaan aarteita. Heräsimme tänään koko porukka, siis perheeni, minä, Lauri ja Kaisa, myöhässä kuin mitkä. Oli tullut kevät, valo ja kesäaika, ja kellot olivat vielä tunnin verran myöhässä. Tuli kiire, lähdimme Kaisan ja Laurin kanssa Sampolaan, Viita-akatemialla oli vieraana Paluli Hanhiniemi. En tiennyt, mitä odottaa.
Tässä joitakin asioita, joita keräsin ilmasta talteen, puheen virrasta. Otin ne, koska ne tuntuivat arvokkailta jyviltä itselleni. Tulkinnan vaara on.
TAITEESTA
"Keskeinen kysymys taiteen suhteen on viesti. Se on kuin viila kakussa. Jokaiseen kakkuun on mielestäni leivottava viila."
"Paneutuminen, työskentely, nöyryys, hengen palo ovat loppujen lopuksi vain pieni osa ihmistä ja taiteilijaa. Se on kausittaista, ohimenevää, suuntautuu sinne ja tänne. Se ei vähennä sen arvoa. "
Tämän ympyröin muistiinpanoihini: " "KUKA MINÄ OLEN? Kuinka haavoittuva suostun olemaan? Kuinka nopeasti paranen haavoista, jota kritiikistä tulee?"
- Olennainen kysymys, varsinkin minän, ytimen, kannalta. Kritiikistä en ole koskaan saanut pahoja haavoja, mutta ominta itseä, ketä, kukaa, etsin vielä.
"Lopullista niittiä ei ole, niin kauan kuin on elossa." (Kritiikistä, ei-sanan kuulemisesta.)
KOMMUNIKOINNISTA, JOSTA TAITEESSA ON KYSE
" Viesti menee perille vain, jos vastaanottaja on valmis ottamaan vastaan."
"Omaa juttua on kanavoitava. Tulva aiheuttaa tuhoa."
"Pitää olla asiaa ja kyky sanoa se ymmärrettävästi. "
- Tämä on sarjaa " taivaalla on kuu". Mutta tietenkin. Näin se on.Siksi myös kirjoitin sen ylös.
"Taide on ainoa tapa kommunikoida. " Tämän kohdalla on kysymysmerkki. Jos on, miksi? Mikä merkitys on muulla kommunikaatiolla? Millä tavalla taide tuo esiin sitä, mikä ei ole sanottavissa tai esitettävissä muilla keinoin?
"Alussa ei voi olla kovin kriittinen. Tärkeintä on tehdä."
Niin. Tosin, minulla itsekriittisyys on ollut suuri ongelma. Palaan tähän kohta.
Poimin myös tämän: Tekemisen jälkeinen tyhjyys tulee toistumaan joka kerta. Epäonnistumisen jälkeen saan työkalun, oman äänen, rytmin haltuun. Vaiston varassa, tekemällä, ohittamalla sen, joka on jo tehty!

"Olen taiteilija. Minä päätän, mikä MINUN viestini on." -Menestyksestä, siitä että on tärkeää tehdä juuri sitä mitä juuri itse taiteilijana on, varsinkin jos toisessa vaakakupissa on kaupallinen menestys, tms, tämä on merkityksellisempää.
"Kun kaiken kokemansa oli kaatanut itsestään 1. levyyn, seurasi toisen levyn kriisi. Tekstin alkoi nähdä puhtaammin tekstinä. Vaarana on alkaa käsikirjoittaa tekstissä itseään. Rooli alkaa kuitenkin jossain vaiheessa tökkiä. "
Itse näen tämän siten, että hyvän kirjoittajan pukuun on helppo pukeutua, alkaa kirjoittaa teknisesti moitteetonta tekstiä, jossa kaikki sivuttaisliike on minimoitu. Kuitenkin mielestäni runon on liikuttava kartan valkoisella alueella, jotta se olisi tarpeeksi omaäänistä. Keskustelimme siitä matkalla. Lauri sanoi, että riittäähän se, jos on kysymys minuuden olemuksesta. En kuitenkaan tarkoittanut sitä, vaan sitä että vaarana on jättää koko kysymys sivuun, ja pukeutua johonkin pukuun, joka kätkee kaiken oman, jopa itseltä. Kirjoittaminen voisi olla vapaata pudotusta, tai moitteeton jalanojennus valjaissa. En halua tehdä sitä sillä tavalla. Tuo on juuri se asia, joka on johtanut melko pitkään kirjoittamistaukoon.

Olennaisin kysymys, jonka Hanhiniemi mielestäni esitti, on tässä.

Mikä minussa on sellaista, jota kukaan ei voi ottaa minulta pois? Lisäisin tähän: ja mitä kukaan ei voi antaa minulle?

Puhuimme kotimatkalla myös napanuorien katkaisemisesta. Jonkinlainen sikiöaikahan tämä on, enkä todellakaan tiedä, koska se päättyy. Henkisiä napanuoria on nyt katkottu suuntaan ja toiseen. Haluan arvostaa ihmisiä, mutta en kruunata ketään. En edes enkä varsinkaan kirjoittajana. Jos jää katselemaan, mitä muut osaavat, mitä muut tekevät taatusti paremmin, saakin jäädä yleisöksi vaikka lopuksi ikää.
Sanoin Kaisalle ja Laurille, että minulla on ollut paha tapa vetää kirjoittamisen ja elämän väliin yhtäläisyysmerkki. Se on nyt haipumassa, ja se tekee sen että ensimmäistä kertaa kyseenalaistan sen, mitä olen tekemässä ja miten. En enää edes haikaile julkaisua, ennen kuin olen saanut asiat paikoilleen.
Vaikka napanuoria katkotaan nyt Akatemiaan ja muualle, arvostukseni Vuokkoa kohtaan nimenomaan ihmisenä on kasvanut entuudestaan. Hän nimittäin sanoi minulle, että tuossa taisi tulla sinulle tärkeää asiaa. Olen otettu, että hän tiesi, että olen päästänyt itseni auki sen verran että minusta näkyy muutakin kuin otsan kireä verisuoni.
Kävelin Hanhiniemen kanssa portaita käytyäni kiittämässä. Hän sanoi, että unohda pakko. Minä sanoin, että olen jo päästämässä irti.