Tuottelias päivä muuntui elosteluun tv:n surkeimman ohjelmatarjonnan edessä. Mikäs kiire tässä. Olen näemmä omaksunut uuden asenteen kirjoittamiseeni oikein perin pohjin...
Mikon kanssa olin eilen kahvilla ja juteltiin siitä, miten kypsymistä yhä odotellaan. Minä ainakin olen vielä pieni lapsi kolmekymppisteni alla, ja alan muistaa kuinka kivaa leikkiminen on. Sanat! Voi miten kivoja jä värikkäitä palikoita! Voi mikä palikka, kolmekymppinen nainen ja sen kun leikkii vaan.
Ajattelin kyllä hakea syksyllä kouluun, jos talous kestää. En kai minä sinne pääse, mutta yrityskin on huima asia ja edistys. Sitä paitsi, mistä sen tietää jos niille kävisi jokin hama ja minut heitettäisiin sisään vahingossa. Vaikka kai niillä on tuoreita ja lahjakkaita kaksikymppisiäkin siellä jonossa.Luulisi ainakin.
Tänään alkoi kuitenkin tuntua taas siltä, että kirjoittamista voisi taas aloitella. Elämä on kuitenkin niin rikkaampaa. Olen tätä sanoessani varovainen, koko asiasta puhuminen tuntuu siltä kuin liikkuisi kevätjäillä. En osaa sanoa, mitä ajattelen, sillä ajatukset muokkaantuvat nopeammin kuin sanat ja lauseet tulevat nyt hajanaisina perille. Itseilmaisu ei liene ollut koskaan ongelmani, mutta jotenkin tuntuu että motiivi on nyt lähinnä heitellä ilmaan langanpäitä ja kokeilla, mikä ajatus tuntuu hyvältä. On moniakin reittejä.
Joka tapauksessa on ilo, että näen nyt eri vaihtoehtoja, siis selkeämmin. Kirjoittaminen voisi olla mitä tahansa retriitin ja vapaan pudotuksen väliltä. Siihen paikkaan se nyt tuntuu asettuvan elämässäni.
Kolmekymppisiin on tosiaan nyt sellaiset kolme viikkoa. Ikäkriisiä ei ole. Minusta ikä ei ole kovin merkitsevä tekijä...vielä. Olen kyllä huomannut, että silmieni alla on valtaisat kanjonit valvomisesta. Mitä siitä. Pidän tästä iästä. Pidän varmasti seuraavistakin.
Tänään on yhä syvä talvi, mutta aurinko on alkanut paistaa viime viikkoina. Valo on pelottavaa. Pidän kesästä, mutta itsen työstäminen jää silloin vähemmälle. Ei, en pidä kesästä. Olen pienintä kromosomia myöten tehty kesälle. Valo riippuu sähkölangoissa ja puissa, ikkunassa kun yritän keskittyä lapsiin, mieheen, kotiin, telkkariin, tehtäviin asioihin, muuhun kuin odottamiseen. Valo menee ihon alle, pullistaa navan. Olen kesänraskas. Kesällä, sitten kun elokuu tuoksuu raskaalle, katsotaan olenko yhtään kypsynyt.

Ps. Sain tänään postissa litteän kuoren. Luen Anja Erämajaa. Sitä ei voi syödä ahmien. Pikemminkin kirjan ryömimistä luokse odottaa. Luen pari sivua ja ajattelen väliin. Ajatukset voivat jäädä kirjanmerkeiksi, pilkottamaan sivujen välistä.