Kun MotMot- debytanttikilpailun aihe julkistettiin, valitin rakkaalle ystävälleni Helille aiheen olevan täysin mahdoton. Minulla on yhteisöistä lähinnä ulkopuolisen kokemus, ulkopuolelle jäämisen. Tai ehkä on kyse pelkästä didaktiikasta.Minut on koulutettu TÄHÄN tarkoitukseen hyvin.
Olen omaksunut jo pienestä ala-asteikäisestä vierauden kokemuksen. Se on maksan, sydämen, munuaisten muotoinen. Se on keuhkoissa, se on pernassa. Se on sisäelin. Se on syöpäkasvain.
Heli kysyi, miksi et kirjoita siitä. Minä tajusin, että yhteisön voi nähdä hyvin monella tavalla.  Yhteisöä ei ole, jos ei ole sen ulkopuolelle jääviä rakenteita, vai onko? Muodostavathan kaikki ihmiset vaikka tahtomattaankin suuren, heterogeenisen yhteisön. Vai määritelläänkö yhteisö vasta kun linjaukset ovat samansuuntaisia?
Kirjoitin lopulta mikrotason yhteisöstä, perheestä, ja siitä eroamisesta kuoleman lähestyessä. Mutta erottaako kuolema ihmisen yhteisöstään, vai yhteisön kuolleesta, vai molempia, vaiko ei kumpaakaan? Loppujen lopuksi vastauksella ei ole merkitystä, sillä erillisyyden kokemus on ratkaiseva tekijä. Irti olija, ulkopuolinen, määrittää yhteisöä yhtä lailla kuin sisäpuolella toimivat.
Kuulin eilen ihan mielenkiintoisen alustuksen. Sen mukaan yhteisöjä hajoaa ja syntyy koko ajan, vaikka vain jos kaksi ihmistä on samassa huoneessa. Tuon mukaan kuulun ja en kuulu miljooniin pikku organismeihin jotka syntyvät ja hajoavat kerta toisensa jälkeen. Kaikkiin yhteisöihin en edes haluaisi kuulua. Sitten on niitä, joiden jäsen olen tässä ja nyt. Sitten on vielä nämä jotka ovat tavoittamattomissani tahtomattani, ja joiden ulkopuolelle jääminen tekee kipeää.
Tunsin eilen kateutta. Kateus on hyvä tunne. Sillä usutettu voi tahtoa niin paljon että murtautuu seinän läpi.
Ihan oikeasti. Haluan muistaa tämän. Erillisyyteni. Toiset menevät taksilla ja toiset bussilla, enkä tarkoita nyt rahaa. Haluan muistaa, jos olen joskus tuntenut vastenmielisyyttä jotakuta kohtaan. Häpeän haluan muistaa. Kaiken sen, mikä tekee minusta erotetun. Se kokemus on se, joka erottaa minut muista, tai jonka ehkä jaan jonkun kanssa.
Yhteisöön kuulumiseen kuuluu myös valta. Erottaa, rajata, pengertää- päästää sisään, avata, raottaa, rajoittaa. Kävellä ohi. Pysähtyä kysymään kuulumisia.
Tämän ei ole tarkoitus edes päästä mihinkään. Tämä on ajatus, joka ravaa kuin hevonen aitauksen sisällä, vaahtoa suupielessä. Eikä ole edes päässyt alkuun. Yhteisön ulkopuolelle jääminen on kirpaiseva kokemus. Tästä myöhemmin lisää.