Mitähän sitä katuisi, tekemättä jättämisiä tai tekemisiä, kuoltuaan, jos voisi?

Sitä, ettei viettänyt aikaansa hyvin. Ongelma syntyy siitä, mitä tarkoittaa hyvin. Mitkä ovat elämän kannalta välttämättömiä tai muuten tärkeitä elementtejä. "Kadun että en istunut pitempiä ja hartaampia hetkiä verotoimistossa. Miksi en jonottanut enempää?" "Kadun, että mielestäni naisen muoto on luomuna hyvä- miksi en mennyt rasvaimuun ja ottanut silikonirintoja." Ei.
Mutta miksi kiukuttelin, kun lapsi läikytti maitoa, olkoonkin että tahallaan ja huvikseen. Miksi miehen piti kuunnella siivousluentoa kerran toisensa jälkeen, kun olisin voinut ihan oikeasti mennä syliin, häivyttää rajaa ihmisen ja ihmisen välistä? Miksi olin yhtenäkään kesäpäivänä sisällä ja miksi en mennyt pulkkamäkeen useammin. Mitä varten kuvittelin, että voisin hukata lapsen kanssa hetkeäkään siihen että "haluan nyt katsoa tämän tv-ohjelman?" Haluanko muka.
En kyllä halua enää hukata yhtään aikaa oman vajavaisuuteni ruotimiseenkaan- ja varmasti teen niin yhä uudelleen ja uudelleen.
Luin kirjan. Äiti kun kirjoittaa kolmevuotiaana kuolleelle tyttärelleen, niin siihen ei ole sitten enää mitään lisättävää. Paitsi että älkää vain lapset menkö, minä tarvitsen teitä itsekkäästi, ja kyllähän minä tajuan että te olette itseänne varten, mutta minä en vain halua olla ilman teitä, ilman maitoa pöydällä, ilman tasaisesti suurempiin vaihtuvia kenkiä eteisessä. Onneksi yhdessä kohtaa en erehtynyt, ja se oli silloin kun soitin terveyskeskukseen ja olin ihan vähän raskaana. En muuten harkinnut pätkääkään. Olin raskaana, kahdenkymmenenkolmen, kouluttamaton ja te saitte ihan varmasti tulla.
Minä katuisin, jos olisi jonkinlainen ikuinen pysähtynyt aikajatkumo, kun olen kuollut, minä katuisin jos teitä ei olisi, ja se saa olla tasan niin patrioottista, pateettista, kaaosta, epämuodikasta, mitä tahansa, kuin se vain koskaan on. Kunhan se vain on, ja kauhistuttaa ajatella, että minä olisin  muka voinut tehdä toisella tavalla.
Ps. Huomenna pelaan Afrikan tähteä, ja te laskette taas väärin, ja te heitätte ruokaa matolle, ja minä konttaan ja pyydän että ette heittäisi, ja kadun päivää jolloin keksin sen harhaluulon että illlalla voisi muka valvoa yhtätoista pidempään, ja teen sitten saman illalla jälleen, ja alkaakin tuntua että ikuinen aikajatkumo on tällä puolen, ja se on hyvä niin, koska sillä tavalla voin kuvitella että te lapset olette ikuisia. Afrikan tähteä! Jouluja ja pääsiäisiä! Kirjastoa ja uimahalleja! Loputtomiin.