Jos ei kirjoita, voi olla kirjoittamatta, eikö?

Tai sitten voi istua kädet takapuolen alla. Voi kävellä huonetta ympäri ja katsella ikkunoista. Voi tutustua ataksiaan, haamusärkyyn, ahdistukseen. Voi ottaa läppärin syliin muistinvaraisesti ja melkein pudottaa sen. Voi muistaa, että on helmikuu, vuoden kuukausista pisin.

Tai voi pistää pystyyn uuden blogin ja kokeilla, auttaako se.

Kipupiste on lähellä, eikä vielä ole menty tarpeeksi kauas. Tämä blogi on nyt ainoa sallittu, kunnes etäisyys kasvaa niin suureksi että ollaan jo lähellä.
En muista, miksi linnut eivät kärvenny istuessaan sähkölangalla. Kai siksi, että niillä on molemmat jalat siinä. Toisen jalan pitäisi olla maassa, eikö niin?

Tämä huone naksahtelee. Pakkasta, sähköä ilmassa.